Ensimmäinen
maailmansota ei uhannut Sibeliuksen turvallisuutta, koska suurvaltojen
käymät taistelut eivät levinneet Suomeen. Sota kuitenkin masensi
sekä inhimillisenä katastrofina että taloudellisilta vaikutuksiltaan.
Esityskorvausten tulouttaminen maailmalta tyrehtyi, ja hän joutui
kyhäämään kymmenittäin pikkuteoksia suomalaiskustantajille välttääkseen
vararikon.
Toisaalta
kuolemanpelko ei enää vaivannut säveltäjää. Hän uskaltautui jo
polttelemaan sikareita, ensimmäistä kertaa sitten kurkkuleikkauksensa.
Hän ryhtyi myös maistelemaan alkoholia, aluksi hyvin maltillisesti.

Matka
Göteborgiin maaliskuussa 1915 oli harvinainen poikkeus sotavuosina.
Vastaanotto oli erinomainen: konserttien tärkein uutuus, Aallottaret,
avautui göteborgilaisille välittömästi, vaikka toinen sinfonia
taisi miellyttää enemmän. Neljäs sinfonia sai edelleen varauksellisia
kritiikkejä. Sibelius oli tyytyväinen. "Ensimmäisessä konsertissa
olin hermostunut. Toisen johdin loistavasti", hän kirjoitti päiväkirjaansa.
Viidennen
sinfonian sävellystyö edistyi. 21. huhtikuuta Sibelius näki 16
joutsenta ja kirjoitti välittömästi päiväkirjaansa upean teemanpätkän,
joka päätyi viidennen sinfonian finaaliin. "Yksi elämäni suurista
kokemuksista! Herrajumala sitä kauneutta", hän kirjoitti juhlallisesti.
23.
toukokuuta Eva synnytti Marjataksi kastetun tyttären, ja Sibelius
huomasi olevansa isoisä. "Omituista", säveltäjä kommentoi. Kotona
Katarina oli 13-vuotias uhmakas murrosikäinen, Margareta oli jo
melkein seitsemän ja Heidi neljävuotias. ”Muistan aina sen turvallisuuden
tunteen, mikä valtasi kun istui hänen sylissään”, Margareta Jalas
muisteli myöhemmin. Aino itse opetti näinä vuosina nuorimpia lapsia.
Kouluun siirryttyään he menestyivät mainiosti.
Kesällä
viides sinfonia tuskin edistyi paljoakaan, koska Sibelius sävelsi
pikkukappaleita ja uusi Sandelsin Muntra Musikanter -kuorolle.
"Minusta tulee 50 v. Köyhä, niin köyhä, että pitää tehdä pikkukappaleita",
hän valitti päiväkirjalleen 15. elokuuta. Sinfonia valmistui lopulta
säveltäjän 50-vuotisjuhliin 8. joulukuuta.
Syntymäpäivän
kunniaksi lehdet olivat täynnä monisivuisia artikkeleita, joissa
hänen merkitystään isänmaalle ylistettiin. Syntymäpäivän kunniaksi
kymmenet Helsingin liikkeet olivat koristelleet näyteikkunansa
Sibelius-aiheisella materiaalilla.
Juhlapäivänä
säveltäjä vietti useita tunteja vastaanottamalla juhlalähetystöjä.
Viidennen sinfonian kantaesitys oli suuri suomalainen seurapiiritapahtuma,
samoin Pörssisalin iltajuhla. Iltajuhlassa Kajanus piti kuuluisan
puheensa, jossa hän totesi Sibeliuksen luoneen suomalaisen sävellystyylin.
"Se vähä, mikä sitä ennen oli päivänvalon nähnyt, oli vain saksalaisen
koulun hento vesa, johon oli niin sanoakseni etnograafillisesti
ympätty suomalaisen kansanmusiikin aineksia", hän sanoi itsekriittisesti.
Sibelius
sai kansalaiskeräyksen tuloksena lahjaksi komean Steinway-flyygelin,
mutta ulosottomies kiinnitti siihen merkkinsä pian juhlallisuuksien
jälkeen Ainolassa. Helmikuussa 1916 Sibeliuksen suosikkilaulajatar
Ida Ekman saattoi kuitenkin tuoda Ainolaan uuden lahjakeräyksen
tuoton, jolla kuoletettiin peräti kolmannes jättiveloista. Steinway
sai sittenkin jäädä Ainolaan.

Viides
sinfonia oli ollut yleisölle helpotus sankarillisine loppuiskuineen:
se avautui nopeammin kuin vaikeatajuisena pidetty neljäs sinfonia.
Sibelius itse ei ollut tyytyväinen teokseensa ja ryhtyi muokkaamaan
sitä vuoden 1916 alussa.
Kesän
aikana Sibelius muokkasi sinfoniaansa, useita pikkuteoksia sekä
musiikkia Jokamies-näytelmään. Teoksen tilanneen Jalmari
Lahdensuon mukaan Sibeliusta kiinnostivat nyt Skrjabinin ideat
valouruista. Jokamiehen musiikin tuli nyt reagoida näyttämön
tapahtumiin reaaliajassa, ei erillisinä numeroina. Näin piti saavuttaa
”Skrjabinin optillisin keinoin huipennettu musiikki laajemmin
ja käytännöllisemmin sovellettuna”, Lahdensuo muisteli.
Jokamiehen
ensi-ilta oli 6. marraskuuta, ja Sibeliuksen musiikin sanottiin
pelastaneen illan. Sibelius ei muokannut tiiviisti näytelmän tapahtumiin
liittynyttä musiikkia orkesterisarjaksi, joten se unohtui, vaikka
näytelmää esitettiinkin hyvällä menestyksellä vielä juhlavuosina
1935 ja 1965. 1990-luvulla musiikin laatu huomattiin jälleen,
kun Osmo Vänskän ja Lahden kaupunginorkesterin levytys ilmestyi.
Syntymäpäivänään
8. joulukuuta Sibelius johti Turussa viidennen sinfonian toisen
version. Nyt kaksi ensimmäistä osaa oli sulautettu nerokkaasti
yhteen, mutta toinen osa oli kokenut outoja muutoksia ja finaalin
es-molli-episodi oli poistettu. Kuuluisat loppuiskut olivat typistyneet
kahteen loppuakordiin. Konsertti toistettiin Turussa kahdesti.
Uusi
versio kuultiin 14. joulukuuta myös Helsingissä. Kriitikoista
Evert Katila kiitteli teosta, mutta Bis eli Karl Fredrik Wasenius
oli jälleen nyreä. Hänen mielestään kahden ensimmäisen osan liittäminen
yhteen ei ollut kovin onnistunut ratkaisu, toisen osan jousien
pizzicatot olivat väsyttäviä ja finaalin lopussa oli liioiteltuja
riitasointuja. Sibelius päätti muokata sinfonian vielä kerran.
Vuoden
1917 alussa Sibeliuksen kohtuukäyttö oli jälleen vaihtunut ajoittaisiin
ryyppäjäisiin, mikä kiristi puolisoiden välejä. 2. maaliskuuta
alkoholinkäytön aiheuttamat perheriidat saivat Sibeliuksen pohtimaan
avioeroa päiväkirjassaan. "Entä elämämme eron jälkeen! Mitä se
olisi?" säveltäjä muistutti itselleen.
Avioriidat
väistyivät taka-alalle, kun Venäjän vallankumous sai Sibeliuksetkin
innostumaan. Senaatti muutti nimensä Suomen senaatiksi ja vapautti
poliittisia vankeja.
Sibelius
pysytteli Ainolassa ja sävelsi tasokkaita pikkukappaleita, kuten
Humoreskeja ja laulusarjan opus 88. Ainola tyhjeni vähitellen
lapsista: myös Ruth oli mennyt naimisiin, ja nyt Katarina muutti
arkipäiviksi Helsinkiin Yhteiskoulun seitsemännen luokan vuoksi.
”Sydämeni vuotaa verta", Sibelius kirjoitti päiväkirjaansa. Jäljellä
olivat enää ”pulmuset”, siskojaan huomattavasti nuoremmat Margareta
ja Heidi.

Suomalaisia jääkäreitä Libaussa ensimmäisen
maailmansodan aikaan.
Loppuvuodesta
yhteiskunnallinen jännitys kiristyi Suomessa äärimmilleen, ja
punakaarteja sekä suojeluskuntia aseistettiin ympäri maata. Sibelius
antoi oman poliittisen kannanottonsa säveltämällä Jääkärimarssin
Heikki Nurmion sanoihin "korkean isänmaallisen tunnelman vallassa".
Vielä ei voitu tietää, että Saksassa sotilaskoulutuksessa olevat
suomalaiset jääkärit suuntaisivat palattuaan aseensa suomalaisia
punakaartilaisia vastaan. Alkuperäinen ajatus oli sotilaskoulutuksen
hankkiminen itsenäistymistaistelua varten tsaarin venäläisiä joukkoja
vastaan.
7.
marraskuuta Venäjän väliaikainen hallitus kukistui, ja valtaan
nousi kommunistiksi tunnustautuvan V. I. Leninin hallitus. Suomi
ilmaisi itsenäistymistahtonsa Venäjästä 15. marraskuuta, kun Suomen
eduskunta julistautui maassa korkeimman vallan haltijaksi. Monikaan
ei asiaa huomannut, koska Suomessa oli yleislakko. Eduskunta hyväksyi
senaatin itsenäisyysjulistuksen 6. joulukuuta.
Sibelius istui samaan aikaan Ainolassa, eikä kommentoinut unelmoimaansa
itsenäisyyttä vielä päiväkirjassaan. Hän suunnitteli peräti kolmea
sinfoniaa. "Minulla on sinfoniat VI ja VII päässäni. Sekä sinf.
V:n uudelleenmuokkaus. Sen varalta, että tulen sairaaksi enkä
voi enää tehdä työtä, olkoon tämä sanottu", hän kirjoitti 18.
joulukuuta.

Jean
Sibeliuksen päiväkirjan ote
joulukuulta 1917.
Sibeliuksen
vuosi päättyi raastavaan valitusvirteen. Päiväkirjassaan hän pohti
itsemurhaa, mutta päätti Ainon ja lasten vuoksi kestää vielä muutaman
vuoden. "En ole nyt kohta vuoteen kuullut orkesteria. Enkä tavannut
oikeastaan yhtään ihmistä. Mutta - kuinkas muuten. Ja Aino on
sulkeutuneempi kuin koskaan. Eikö ole kummallista, että hän, jota
rakastan, ei virka sanaakaan niistä asioista, jotka piinaavat
häntä. Viikkokausiin ei hymyä, ei naurahdusta. Kaikki harmaan
harmaata. - Koko elämäni mennyt hukkaan.”
Valitusvirret
kuuluvat Sibeliuksen vuosirytmiin vuoden pimeimpänä aikana, mutta
nyt valitus täytti melkein puolitoista sivua. Vaistosiko Sibelius
jo kevään 1918 kauhut?
Jääkärimarssi
soitettiin 19. tammikuuta 1918 akateemisessa itsenäisyysjuhlassa.
Helsingin oikeistolainen eliitti oli sävellyksestä riemuissaan.
Tilanne muuttui kuitenkin nopeasti: 28. tammikuuta punakaarti
kaappasi vallan Helsingissä ja lakkautti samana päivänä porvarillisten
lehtien, kuten Helsingin Sanomien ilmestymisen. Mannerheim joukkoineen
puolestaan tunkeutui Etelä-Pohjanmaalla venäläisiin varuskuntiin
ja riisui ne aseista. Sisällissota oli puhjennut.
Järvenpään
tienoo joutui tiukasti punakaartin kontrolliin. Sibelius asetettiin
kotiarestiin, ja Ainolassa tehtiin parikin kotietsintää. Sibeliuksen
ystävät pyysivät häntä muuttamaan Helsinkiin, koska maaseudulla
punakaarti ei välttämättä olisi pystynyt takaamaan säveltäjän
turvallisuutta kiertelevien rosvojoukkojen vuoksi. Säveltäjä muutti
perheineen veljensä, Lapinlahden mielisairaalan ylilääkärin Christian
Sibeliuksen kotiin.
Punakaarti
etsi aseita myös Lapinlahdelta. Kun kaartilainen näki työhönsä
syventyneen Sibeliuksen sikarinsavun keskellä, hän tokaisi tovereilleen
löytäneensä ”päähullun”. Sibelius sävelsi isänmaallista Oma
maa –kantaattia.
Helsingissä
ruoka-annoksia säännösteltiin elintarvikepulan vuoksi, ja Sibelius
laihtui keväällä peräti kaksikymmentä kiloa omalaatuisella "sikaridieetillä".
Havanna Magasinet & Holländska Cigar Importaffären myi hänelle
läpi kevään brasilialaisia ja kuubalaisia sikareita.

Jean Sibelius nälkäkuurin jälkeen keväällä
1918.
Mannerheimin
joukot löivät punakaartin parin kuukauden veristen taistelujen
jälkeen, ja Helsingin valtausparaati pidettiin 14. huhtikuuta.
Kuusi päivää myöhemmin Sibelius johti Jääkärimarssin
kunnianosoituskonsertissa saksalaisten sotavoimien päällystölle,
ja 9. toukokuuta hän johti kokonaisen sävellyskonsertin.
Olojen
rauhoituttua perhe pääsi takaisin Ainolaan. Sisällissodan jälkeinen
kurjuus vaikutti sielläkin: raha- ja heinäpulan vuoksi säveltäjä
joutui myymään perheen hevosen.
Seuraava
kantaesitys oli Oma maa –kantaatti, jota kriitikot kehuivat
tutuin sanankääntein. Sibelius oli voittajien silmissä entistäkin
suurempi kansallissankari Jääkärimarssin säveltäjänä.
Sibeliuksen
elämä alkoi muistuttaa 1900-luvun ensimmäisiä vuosia: hän työskenteli
ahkerasti ja juhli ajoittain perusteellisesti. Syksy 1918 ja kevät
1919 olivat painia viidennen sinfonian lopullisen muodon löytämiseksi.
Axel Carpelanin kuolema masensi häntä, mutta kunnianosoituksena
ystävälleen hän syventyi työhönsä entistäkin sinnikkäämmin.
22.
huhtikuuta 1919 viidennen sinfonian muokkaustyö oli päiväkirjan
mukaan valmis, mutta kuusi päivää myöhemmin Sibelius uhkasi tehdä
sinfoniasta yksiosaisen jättämällä osat II ja III pois. Tämä ajatus
haihtui mielestä runsaassa viikossa, ja Sibelius muokkasi finaalin
vielä kertaalleen. Viides sinfonia oli vihdoin valmis.
Säveltäjä
päätti aloittaa uuden vaiheen elämässään ainakin ulkoisesti: hän
ajeli päänsä kaljuksi helmikuun ja kesäkuun välisenä aikana 1919.
Viiksistään hän ei vielä hennonut luopua, ja 1920-luvulla hän
antoi hiustenkin vielä kasvaa hitusen joihinkin valokuviin.
Kesäkuussa
1919 Sibelius vieraili puolisoineen Kööpenhaminassa Pohjoismaisen
musiikin päivillä. Kyseessä oli Sibeliuksen ensimmäinen ulkomaanmatka
sitten Göteborgin vierailun 1915.

Pohjoismaisen
musiikin päivät
Kööpenhaminassa 1919. Takarivissä Johan Halvorsen,
Robert Kajanus, Georg Høeberg, Jean Sibelius ja Frederik
Schnedler-Petersen. Eturivissä Wilhelm Stenhammar, Karin
Bronzell, Erkki Melartin ja Carl Nielsen.
Sibelius
johti Kööpenhaminassa onnistuneesti toisen sinfonian, vaikka olisikin
halunnut ottaa mukaansa uuden viidennen sinfonian. Osan suosiosta
niitti Selim Palmgren, jonka kolmas pianokonsertto Metamorfooseja
kiehtoi yleisöä tavattomasti. Palmgrenia pidettiin Sibeliuksen
haastajana kansainvälisessäkin lehdistössä.
Loppukesällä
Sibelius muokkasi pikkukappaleita. Jordens sång –kantaatin
kantaesitys koettiin lokakuussa Åbo Akademin vihkiäisissä. Vihkiäisiin
liittyi reipasta viftailua, jota kieltolaki ei lainkaan vähentänyt.
Illanvietossa Sibelius soitti tuttavilleen viidennen sinfoniansa
finaalin pianolla ja ”laulaen ajoittain mukana keuhkojensa koko
voimalla”, kuten ruotsalainen lehtimies Kjell Strömberg on kuvaillut.
Marraskuun
lopulla Sibelius esitteli vihdoin viidennen sinfonian lopullisen
version Helsingissä neljässä triumfiksi muodostuneessa konsertissa.
Kriitikot kiittelivät sinfonian uusinta ja lopulliseksi jäävää
laitosta, ja suosionosoitukset olivat Sibeliuksenkin mielestä
"ainutlaatuiset".
Vain
muutamia päiviä konsertin jälkeen Sibelius esiintyi värikkäästi
Gösta Stenmanin taidepalatsin vihkiäisissä. Illanvietossa väsähtänyt
Sibelius saatiin johtamiskuntoon puolikkaalla pullolla samppanjaa.
Vuoden viimeisinä viikkoina Sibelius takoi kuitenkin taas ahkerasti
kuudetta sinfoniaa ja Maan virttä Eino Leinon sanoihin.