Sibelius
lähti Wieniin vasta 19. lokakuuta ilman tietoa opettajasta. Haaveet
saada oppia Brahmsilta tai Brucknerilta osoittautuivat turhiksi.
Kumpikaan ei ottanut häntä vastaan. Hän pääsi Wienin konservatoriossa
opettavan Robert Fuchsin yksityisoppilaaksi, mutta ilmoittautumisaika
konservatorioon oli jo umpeutunut. Konservatorion viralliseksi
oppilaaksi hänellä ei ollut asiaa, eikä Sibeliuksen teoksia myöskään
esitetty oppilaskonserteissa.
Konservatorion
oppilasorkesterin vahvikkeena suomalainen sentään sai soittaa.
Näin Sibelius tutustui Wienissä opiskeleviin nuoriin muusikkoihin,
kuten viulisti Carl Frühlingiin ja romanialaiseen sellistiin Dmitri
Dinicuun.
Sibelius
piiritti myös aikanaan hyvin suosittua säveltäjää, Saaban kuningattarella
suosioon noussutta Karl Goldmarkia, joka otti Sibeliuksen vastaan
marraskuun alussa. Hän suostui Sibeliuksen opettajaksi sillä puheella,
että tämä toisi hänelle teoksia arvioitavaksi sitä mukaa, kun
niitä valmistui. Fuchs pystyi auttamaan Sibeliusta soitinnuksessa
ja Goldmark oli innostava herätteiden antaja.
Sibelius
oli opettajiinsa ja kaupunkiin tyytyväinen. Hän kuunteli Wagnerin
Tristania ja Isoldea ja kehui esityksen tasoa Berliinin
oopperaesityksiin nähden. Toinen suuri elämys oli Brucknerin kolmannen
sinfonian uuden version ensiesitys. Sibelius piti Bruckneria nyt
”suurimpana elävänä säveltäjänä” ja osti samalla entiseen tapaan
Beethovenin ja Wagnerin partituureja. Hän hakeutui muusikkojen
pariin myös opinnollisista syistä ja tutustui esimerkiksi Heber-nimisen
oboistin luona perusteellisesti englannintorven ominaisuuksiin.
Opintojen
ohella Sibelius juhli perusteellisesti uusien ystäviensä kanssa
ja harrasti myös uhkapelejä, joihin hän kuitenkin kyllästyi puolessa
vuodessa. ”Koko Wien on yhtä naurua ja valsseja”, ihastunut Sibelius
kirjoitti kotiväelleen.

Jean
Sibelius Wienissä
Sibelius
eli jälleen yli varojensa. Hänet esiteltiin laulajatar Pauline
Luccalle, joka oli upporikkaan paronin puoliso, ja pian nuori
säveltäjä vietti iltojaan Luccan vastaanotoilla. Rahatilannetta
korjatakseen hän pyrki Wienin filharmonikkoihin viulistiksi. Ramppikuumeesta
kärsinyt Sibelius oli kuitenkin raadin mielestä liian hermostunut
orkesterimuusikoksi.
Wienin
vuosi oli ratkaiseva Sibeliuksen kehitykselle. Goldmark usutti
häntä työstämään teemojaan entistä harkitummin. Hän kehotti oppilastaan
ottamaan toistaiseksi enemmän vaikutteita klassikoilta ja vähemmän
Berliozilta ja Wagnerilta. Samaan aikaan Sibelius alkoi tutkia
suomalaista kansanmusiikkia ja Kalevalan rytmejä saadakseen
teoksiinsa enemmän omaperäisyyttä. Ensimmäiseksi hän sovelsi uutta
tyyliä Drömmen-lauluun, jonka hän sävelsi Runebergin runoon.
Hänen
luonnoksensa ensimmäiseksi sinfoniaksi alkoivat kehittyä helmikuussa.
Niistä jäivät jäljelle E-duuri-alkusoitto ja toiseksi osaksi kaavailtu
Balettikohtaus. "Uvertyyri on päässäni", Sibelius kirjoitti
Ainolle 10. helmikuuta. "Toinen teema olet sinä: se on kaihomielinen,
naisellinen, mutta intohimoinen."
Balettikohtaus
sisälsi toisenlaista, synkeämpää intohimoa. Sibelius kertoi myöhemmin
Paulille saaneensa inspiraation eräänä yönä wieniläisessä "huoratalossa,
jossa huorat tanssivat”.
Huhtikuussa
1891 alkusoitto ja Balettikohtaus esitettiin Helsingissä
Robert Kajanuksen orkesterin populäärikonsertissa. Säveltäjä sai
kuulla Kajanukselta, että niille ei osoitettu lainkaan suosiota,
vaikka ne kuulostivatkin Kajanuksen mielestä loistavilta. Sibeliuksen
itsevarmuus kasvoi. "Hallitsen nyt orkesterin ja teen sillä mitä
tahdon ja mitä pidän totena", hän kirjoitti itsevarmasti Adolf
Paulille.
Suomalaiset
arvostelijat oudoksuivat sävellysten "modernisuutta". "Suoraan
sanoen, me emme wielä ehtineet päästä selwille siitä mitä taiteilija
siinä oikeastaan tahtoo ilmituoda", Päivälehden arvostelija kommentoi
alkusoittoa 24. huhtikuuta. Balettikohtaus jätti Päivälehden Oskar
Merikannon ”aivan ymmälle”.
Alkusoitto
ja Balettikohtaus jäivät erillisiksi teoksiksi, kun Sibelius
luopui sinfoniasuunnitelmasta ja ryhtyi säveltämään orkesteriteosta
Kalevalan Kullervo-taruun. Työtä häiritsi uusi sairastuminen,
joka johti hoitoon ja ilmeisesti myös leikkaukseen tohtori Ederin
hintavassa yksityissairaalassa. Sibelius kirjoitti, että häneltä
poistettiin ”kivi”. Tämän jälkeen säveltäjän terveydentila koheni,
ja opiskeluvuosien kroonisesta sairastelusta päästiin.
Sukulaiset
joutuivat Loviisassa keräämään ystäviltään kolehtia saadakseen
Sibeliuksen pois wieniläisestä sairaalasta kesäkuussa, opintojen
jo loputtua. Sibelius matkusti Berliiniin, jossa hän tuhlasi koko
matkakassansa juhlimalla vanhojen opiskelukavereidensa kanssa.
Suvun vaivalloisesti keräämä uusi rahalähetys riitti vihdoin Suomeen
asti. Sibelius joutui kotimaassa ensitöikseen ottamaan lisää velkaa.