Sibeliukset
suunnittelivat kesällä 1939 elämänmuutosta, koska Aino Sibelius
kaipasi tytärtensä luokse kaupunkiin. Sibeliukset vuokrasivat
kaupunkiasunnon Kammiokadulta Helsingin Töölöstä ja muuttivat
Ainolasta syyskuun lopulla. Jo pari viikkoa myöhemmin helsinkiläisiä
kehotettiin kuitenkin lähettämään lapset pois pääkaupungista Neuvostoliiton
hyökkäysvaaran vuoksi. Sibelius päätti palata Ainolaan, jossa
hän isännöi sotaa paenneita tyttäriä perheineen.

Talvisota
syttyi 30. marraskuuta Neuvostoliiton hyökättyä Suomeen. Sibeliukselle
tarjottiin turvapaikkaa Yhdysvalloista ja Pohjoismaista, mutta
isänmaallinen säveltäjä kieltäytyi. ”Eiväthän ne ulkomaalaiset
ymmärrä, ettei suomalainen vaaran hetkellä maataan jätä”, Aino
Sibelius kommentoi.
Talvisodan
päätyttyä perhe pohti uutta muuttoa kaupunkiin. Se tapahtui syksyllä
1940. Aino Sibelius viihtyi hyvin, kävi usein teatterissa ja tapasi
ahkerasti tytärtensä perheitä. Säveltäjää kerrostalon äänet vaivasivat,
vaikka hän viihtyikin kävelyretkillä meren rannassa.
Kammiokadulla
vietettiin myös Sibeliuksen 75-vuotisjuhlat. Säveltäjää ei saatu
houkuteltua virallisiin juhlallisuuksiin.
Työskentelikö
Sibelius Kammiokadulla? Säveltäjä Einar Englund kuuli opettajaltaan
Martti Paavolalta tiedon, jonka mukaan tämä olisi käynyt vuonna
1940 Kammiokadulla ja päässyt vilkaisemaan Sibeliuksen kassakaappiin.
Paavola muisteli, että kaapissa oli "useita partituureja, mm.
yksi requiem, yksi sinfonia, mitä todennäköisimmin kahdeksas,
ja lisäksi muutamia sinfonisia runoja".
Vuoden
1941 kesäkuussa Suomen ja Neuvostoliiton välit kiristyivät jälleen
niin, että lapset kehotettiin viemään pois Helsingistä. Jälleen
kerran Sibeliukset muuttivat Ainolaan lastenlapsia kaitsemaan.
Muutto jäi lopulliseksi. Kammiokadun asuntoa käytettiin vielä
puolitoista vuotta kaupunkiyöpymisiin. Se sanottiin irti vuonna
1942. "Se oli minusta varsin hyvä hotelli", kommentoi Sibelius
myöhemmin. Kammiokatu tunnetaan nykyisin Sibeliuksenkatuna.
Jatkosota
alkoi vain pari viikkoa muuton jälkeen. Sibeliuksen tulot ulkomailta
tyrehtyivät, ja elintarvikkeiden säännöstely vaivasi myös Ainolan
väkeä. Oman kasvimaan antimia tarvittiin vanhenevien puolisoiden
ja tytärten perheiden ruokavaliota monipuolistamaan.
Sibeliuksen
kansainvälinen asema muuttui keväällä 1942, kun natsipropagandasta
vastannut Joseph Goebbels perusti Sibelius-seuran Saksaan. Tarkoituksena
oli lujittaa kahden Neuvostoliittoa vastaan taistelevan maan kulttuurisuhteita,
mahdollisesti Suomen ulkoministeriön aloitteesta. Sibelius kiitti
kohteliaisuudesta, vaikka suhtautuikin natseihin varautuneesti
ja tuomitsi kansallissosialismin ja sen rotuopit päiväkirjassaan
runsas vuosi myöhemmin, syyskuussa 1943.
Sibeliuksen
radiotervehdyksessä Saksaan puhutaan maiden kohtalonyhteydestä,
mutta korostetaan Saksaa "musiikin loistavana maana". Säveltäjä
lähetti tyttärensä Ruthin avajaisjuhlallisuuksiin.
Sibeliuksen
radiotervehdys Saksaan
Radiotervehdys Saksan Sibelius-seuran perustamisen kunniaksi
1942 harjoituksineen. Kolme ottoa.
Sibeliuksen
radiotervehdys Saksaan.mp3
Sibeliuksen
radiotervehdys Saksaan_56k.rm
Sibeliuksen
radiotervehdys Saksaan_isdn.rm
Seuran
perustaminen herätti kiusallista huomiota länsimaissa ja vaikeutti
Sibeliuksen musiikin asemaa sodanjälkeisessä Saksassa. "Mitähän
säveltäjä itse sanoisi mokomasta seurasta, jos eläisi", päiviteltiin
puolestaan Moskovan radiossa.
Sibelius
oli edelleen työkykyinen. Hän viimeisteli vuoden 1942 aikana uudet
sovitukset Joululaulusta ja On hanget korkeat nietokset
-sävellyksestään. Hän ei ollut myöskään luopunut unelmasta saada
kahdeksas sinfonia kuntoon. "Minulla on suuri teos tekeillä ja
haluaisin saada sen valmiiksi ennen kuolemaani", hän kertoi sihteerilleen
helmikuussa 1943. "Mutta sodan epäinhimillisyys vaikeuttaa työtäni.
En voi nukkua öisin, kun ajattelen sitä."
Kesäkuussa
1943 Sibelius puhui jälleen Jussi Blomstedtille (myöhemmin Jalas)
uudesta teoksestaan. "Joka sinfoniaani varten olen kehittänyt
erikoisen tekniikan. Se ei saa olla ulkokohtaista vaan sen pitää
olla elettyä. Uuden teokseni suhteen kamppailen juuri näiden asiain
kanssa." Samassa keskustelussa Sibelius puhui pahaenteisesti luonnoksistaan.
"Kuoltuani muistakaa, että kaikki skizzini on poltettava. En halua,
että kukaan kirjoittaa 'Sibelius letzten Gedanke' [Sibeliuksen
viimeiset ajatukset] tai muuta sellaista." Jussi Jalas kirjoitti
tärkeinä pitämänsä kohdat keskusteluistaan aina samana päivänä
muistilapuille.
Vuoden
1943 aikana valmistui vain sovitus Koskenlaskijan morsiamet
-sävellyksestä.
Syyskuussa
1944 Suomi solmi Neuvostoliiton kanssa välirauhan, joka osoittautui
pysyväksi. Samassa kuussa Aino Sibelius kirjoitti ystävälleen
Lina Boldemannille puolisonsa elämästä.
”Hän käy kävelyllä useita kertoja päivässä, ja silloin kun hän,
kiitos luonteenlaatunsa, onnistuu hetkeksi unohtamaan kaiken vaikean
ja ahdistavan, hän on aivan viehättävä, juuri sellainen kuin hyvin
tiedät että hän joskus on”, Aino kirjoitti.
Vielä
helmikuussa 1945 Sibelius puhui vävylleen Jussi Jalakselle ”tekeillä
olevasta suuresta teoksesta”, ilmeisesti siis kahdeksannesta sinfoniasta.
Mutta vuonna 1945 taistelu sinfonian kohtalosta ilmeisesti päättyi.
Elokuussa 1945 hän mainitsi saaneensa sinfonian ”valmiiksi” moneen
kertaan, ja myös polttaneensa teoksen kertaalleen. Muutamia päiviä
myöhemmin hän kirjoitutti suunnilleen samat sanat Basil Cameronille
Lontooseen, mutta jätti lauseen polttamisesta pois.
Aino
Sibelius vahvisti, että ”1940-luvulla” Ainolassa pidettiin suuret
polttajaiset, ja sytykkeinä oli joukko Sibeliuksen nuotteja. Ruthin
poika Erkki Virkkunen vieraili talossa pian polttajaisten jälkeen,
ja huomasi isoäitinsä järkytyksen. Sibelius itse puhui asiasta
tyttärenpojalleen tyynesti, lähes humoristiseen sävyyn. Polttajaiset
kevensivät hänen mieltään. ”Tämän jälkeen mieheni olemus oli tyyntyneempi
ja hänen mielensä valoisampi. Se oli onnellista aikaa”, Aino Sibelius
muisteli myöhemmin.
Sävellystyö
jatkui vielä polttamisen jälkeenkin, joskus vapisevin käsin ja
kaihin vaivaamin silmin normaalia suuremmalle nuottipaperille,
mutta useimmiten enää vain vanhenevan säveltäjän toiveissa ja
ajatuksissa. Oli alkanut Ainolan hiljaisuus.

Katarina
Ilves, Ruth Snellman, Aino ja Jean Sibelius Ainolassa toisen maailmansodan
lopulla.