Vuonna
1897 Sibelius teki lujasti töitä, mutta sai siitä suhteettoman
vähän kiitosta. Alkuvuonna valmistui hyvä Promootiokantaatti,
ja kesällä Italian-matkalla sekä Lohjalla ja Helsingissä valmistui
Koskenlaskijan morsiamet baritonille ja orkesterille. Se
sai kohtalaisen vastaanoton 1. marraskuuta 1897, mutta huomion
varasti kuitenkin Lemminkäissarjan uusittu versio. Jälleen
Merikanto kehui teosta ja yleisö oli suorastaan haltioitunut,
mutta Karl Flodin tuomitsi Sibeliuksen tyylin kuuluisassa murskakritiikissään.
”Tällainen
musiikki tuntuu ihan patologiselta ja jättää niin sekavia, piinallisia
ja luonteeltaan epämääräisiä vaikutelmia, että niillä on hyvin
vähän yhteistä sen esteettisen mielihyväntunteen kanssa, jota
kaiken kaunotaiteen ja ennen muuta musiikin tulee herättää”, Flodin
tykitti. ”Lemminkäis-kuvitukset masentaa minut, tekee minut
onnettomaksi, rikkinäiseksi ja apaattiseksi. Onko musiikin tarkoitus
herättää sellaisia tunnelmia?”

A.
Federleyn pilapiirros Tuonelan joutsenen
säveltäjästä vuodelta 1898.
Sibeliuksen
turhautumisen voi ymmärtää. Hänellä oli jo muutamia erittäin korkean
kansainvälisen tason sävellyksiä, kuten Kullervo, Sadun
ja Karelia-sarjan varhaisversiot sekä Lemminkäissarja.
Orkesteriteoksia ei ollut edes kustannettu nuoteiksi eikä niitä
tai säveltäjän muutakaan tuotantoa huomioitu ulkomailla. Lisäksi
Flodinin repivä kritiikki haavoitti Sibeliusta. Hän kelpuutti
erinomaisesta Lemminkäissarjastaan vain kaksi osaa, Tuonelan
joutsenen ja Lemminkäisen kotiinpaluun. Hän taipui
sarjan julkistamiseen kokonaisuudessaan vasta vuosikymmeniä myöhemmin.
Kaiken surkeuden keskellä säveltäjän äiti kuoli 29. joulukuuta.
Häneltä jäi seuraamatta pojan upea nousu kansainväliselle huipulle
vain joitakin vuosia myöhemmin.

Maria
Sibelius, säveltäjän äiti
Jyrkkä
käänne parempaan tapahtui nopeasti. Sibelius sai 3 000 markan
vuotuisen taiteilija-apurahan, kymmeneksi vuodeksi. Sibelius arveli
myöhemmin, että Kajanus junaili hänelle apurahan korvaukseksi
yliopiston musiikkiopettajan paikan viemisestä. Apuraha oli noin
puolet professorin palkasta. Ensimmäisenä kymmenvuotiskautena
sen nykyarvo vastasi 9 000-11 000 euroa vuodessa.
Kymmenvuotiskauden jälkeen apuraha muutettiin elinikäiseksi eläkkeeksi,
mutta inflaatio alkoi nakertaa summaa. Apuraha ei ratkaissut talousongelmia,
mutta Sibelius uskaltautui luopumaan vähitellen opetustehtävistä.
Tilanne
helpottui entisestään, kun Sibelius sävelsi musiikin Adolf Paulin
Kuningas Kristian II -näytelmään. Ensi-ilta oli 24. helmikuuta,
ja näytelmämusiikissa oli Elegian ja Laulun ristilukista
kaltaisia helposti mieleen jääviä helmiä. Musette oli niin tarttuva
rallatus, että helsinkiläiset lauloivat sen säveliin sanoja ”Minä
menen Kämppiin takaisin”. Musette otettiin hotelli Kämpin puhelinkeskuksen
jonotusääneksi, kun ravintola avattiin uudelleen 1990-luvun lopulla.
Sibeliuksen
vanha soittokaveri, Hufvudstadsbladetin kriitikkonimimerkki ”Bis”
eli Karl Fredrik Wasenius otti neljä kappaletta näytelmämusiikista
kustannettavakseen: ne olivat Elegia, Musette, Menuetti
ja Ristilukin laulu. Hän teetti nuotit pianosovituksina
Breitkopf & Härtelin kirjapainossa Leipzigissä. Ne myivät
hyvin. Sibelius pystyi ensimmäistä kertaa kilpailemaan Oskar Merikannon
kaltaisten kansansuosikkien kanssa Suomen kotien säveltäjän tittelistä.
Sibelius
matkusti puolisonsa kanssa Berliiniin helmikuun lopussa, heti
näytelmämusiikin ensi-illan jälkeen. Raskaana ollut Aino palasi
pian takaisin, mutta Sibelius jatkoi oleskeluaan suurkaupungissa
ja merkitsi muistiin käyttämiään alkoholimääriä. Aino oli varoitellut
häntä liiasta juomisesta. "Janne, se voi olla, että olet juuri
rajalla, että jos et nyt käänny, niin kehityt kummalliseksi ja
kovin ikäväksi siinä suhteessa”, Aino kirjoitti.
Oleskelu
Saksassa kannatti. Adolf Paul usutti Sibeliuksen mukaansa Leipzigiin
tapaamaan saksalaisen suurkustantamon Breitkopf & Härtelin
johtajaa Oskar von Hasea. Breitkopf & Härtel oli aikaisemmin
painanut Waseniuksen laskuun Kuningas Kristian II –näyttämömusiikkia,
ja nyt kustantamo päätti ostaa näyttämömusiikin oikeudet Saksassa.
Sibeliuksella oli vihdoin yhteys kansainväliseen kustantajaan.
Sibelius
muokkasi kesällä Lohjalla näytelmämusiikkiaan. Wasenius painatti
myös kalliit orkesteripartituurit kustannuksia kauhistellen, ja
Breitkopf & Härtel alkoi levittää niitä Saksassa.
Elämä
sujui: kolmas tytär Kirsti syntyi Helsingissä marraskuussa, ja
joulukuussa Kuningas Kristian II -orkesterisarja menestyi
Helsingissä. "Musiikki soi erinomaisesti ja tuntuu kuin tempot
olisivat oikeat. Ensimmäistä kertaa olen saanut aikaan jotain
valmista mielestäni", säveltäjä kirjoitti.
Sibelius
sai Kuningas Kristian II –musiikilla hieman mainetta myös
Suomen ulkopuolella. Jo helmikuussa 1899 näytelmä esitettiin Tukholmassa
hyvällä menestyksellä, tosin musiikki kuultiin alimittaisen orkesterin
esittämänä. Leipzigissa musiikkia kuultiin samassa kuussa Hans
Winderstenin johdolla. Leipziger Anzeitung kutsui teosta ”tyhjänpäiväisyydeksi”,
ja säveltäjää harmitti. Hän olisi halunnut esittäytyä kaupungissa
sittenkin täysipainoisemmalla teoksella.
Sellainen
olikin syntymässä: tammikuussa 1899 Sibelius muutti Keravalle
pakoon pääkaupungin kiusauksia ja sävelsi ensimmäistä sinfoniaansa.
Hänen isänmaalliset tunteensa heräsivät, kun Venäjän keisari Nikolai
II antoi 15. helmikuuta 1899 "helmikuun manifestin", jolla yritettiin
kaventaa Suomen suuriruhtinaskunnan autonomiaa. Manifesti jätti
yleisvaltakunnallisissa asioissa Suomen valtiopäiville vain neuvoa-antavan
roolin.
Sibelius
sävelsi rinnan sinfoniansa kanssa Ateenalaisten laulua,
jonka sanoitus oli helppo ymmärtää julistukseksi Venäjän sortoa
vastaan. Sinfonia ja Ateenalaisten laulu saivat kantaesityksensä
Helsingissä 26. huhtikuuta. Laulu herätti yleisön innostuksen
ja nosti Sibeliuksen kansallisen vastarinnan johtohahmojen joukkoon.
Sinfonia puolestaan ihastutti kriitikoita Richard Faltinia ja
Oskar Merikantoa myöten. Sibelius oli nostettu kiistelyn kohteesta
kansallissankariksi.
Sibelius
jatkoi protestisäveltäjänä. Lokakuuksi valmistui Jäänlähtö
Oulujoesta lausujalle, kuorolle ja orkesterille. Topeliuksen
teksti oli tehty aikanaan Aleksanteri II:n kunniaksi, joten kenraalikuvernööri
Bobrikov ei voinut sensuroida teosta. Uudessa poliittisessa tilanteessa
suomalaisilla ei ollut vaikeuksia tunnistaa teosta protestihenkiseksi.
Seuraava
protestiteos kuultiin marraskuussa. Sibelius sävelsi musiikin
Sanomalehdistön päivien kuvaelmiin. Musiikki oli erinomaista:
Sibelius uusi ensin päätösnumeron, Suomi herää -kuvaelman
erilliseksi numeroksi eli Finlandiaksi. Vuonna 1911 hän
muokkasi vielä kuvaelmien parhaina pitämistään paloista Scènes
historiques I - eli Historiallisia kuvia I –orkesterisarjan.
"Saa
nyt nähdä mitä tämä uusi vuosisata tuopi mukanaan Suomelle ja
suomalaisille", Sibelius kirjoitti uudenvuodenpäivänä puolisolleen.
"Historian tuomio ainakaan ei lange meidän suomalaisten yli. Ja
se seikka että asiamme on oikea antaa arvokkaisuutta ja tyyneyttä."