Sibeliuksen
taistelu kahdeksannen sinfonian parissa on legendaarinen. Se kesti
vuosikausia ja päättyi mitä ilmeisimmin Ainolan ”suuriin polttajaisiin”,
joissa hän tuhosi joko pitkälle luonnostellun tai mahdollisesti
jopa täysin valmiin teoksen, viimeistään vuonna 1945.
Taistelu
alkoi helmikuun alussa 1928, jolloin säveltäjä matkusti Berliiniin
säveltämään ”uusia teoksia”, ilmeisesti kahdeksatta sinfoniaansa.
"Teoksestani tulee ihana. Sen loppuunsaattaminen tuntuu vain kestävän
niin kauan. Mutta eihän tässä ole mitään kiirettä", hän kirjoitti
puolisolleen.
Aino
Sibelius pohti samaan aikaan säveltäjän luonteessa tapahtunutta
muutosta. ”Hänelle on tehnyt varmaan hyvää saada vähän tuulettua.
Hän on nykyisin melkein aina kotona ja matkustaa hyvin harvoin
kaupunkiin. Hänestä on tullut varsinainen erakko. Ajattele, Janne,
joka ennen oli niin seurallinen”, Aino kirjoitti.
Kesällä
Sibelius arvioi lehtihaastattelussa reippaasti, että hänen kehityksensä
ei olisi vielä päättynyt. Hän pohdiskeli aikansa tenori Wäinö
Solan ehdotusta Imatran kuuluisaa koskea kuvaavan sinfonian säveltämisestä,
mutta luvattua sävellystilausta ei koskaan kuulunut. Sibelius
jatkoikin kahdeksannen sinfonian sävellystyötä. "Teen uutta teosta,
joka lähetetään Amerikkaan. Se vaatii vielä aikaa. Mutta kyllä
se siitä", hän kirjoitti siskolleen 7. syyskuuta. Koko vuoden
aikana valmistui vain pieni Siltavahti-kuoroteos.
Vuoden
1929 aikana Sibelius torjui tyynesti rahakkaita esiintymistarjouksia.
Kun Sibelius ei lähtenyt maailmalle, maailman musiikkikirjoittajat
tahtoivat tavata hänet Suomessa. Hän otti vastaan esimerkiksi
Cecil Grayn, joka kirjoitti hänen sinfonioistaan myöhemmin vaikutusvaltaisen
kirjan. ”Suomalainen vieraanvaraisuus oli pelottava kokemus”,
Gray muisteli. ”Lounaat sulautuivat huomaamattomasti päivällisiksi
ja päivälliset lounaiksi.”
Vuoden
1929 aikana Sibelius sävelsi vielä opuksen 115 viululle ja pianolle,
opuksen 114 viisi luonnosta pianolle sekä sarjan viululle ja orkesterille.
Hän suunnitteli sarjalle opusnumeroa 117 mutta päätti lopulta
jättää sen julkaisematta, kun ensimmäinen kustantaja ei tarttunut
tilaisuuteen. Sarja julkaistiin vasta 1980-luvulla. Tämä oli viimeinen
vuosi, jonka aikana hän tarjosi kustantajille useita uusia teoksia.
Sibelius
näkyi julkisuudessa yhä harvemmin. Hän oli kiinnostunut kommunismia
vastustaneesta lapuanliikkeestä sen alkuvaiheissa ja seurasi talonpoikaismarssin
saapumista Helsinkiin juhlatilaisuudessa. Myöhemmin Sibelius vieraantui
liikkeestä, joka radikalisoitui ja ryhtyi harjoittamaan väkivaltaisia
”kyydityksiä” liian vasemmistolaisiksi katsotuille vaikuttajille.
Sibeliuksen kiinnostuksen ainoa merkki hänen tuotannossaan on
Karjalan osa mieskuorolle ja pianolle. Se oli vuoden 1930
ainoa valmistunut teos.

Jean
Sibelius Ainolassa 1930-luvulla.
Vuoden
1931 saldoksi jäi viehättävä, julkaisematon nelikätinen sävellys
Rakkaalle Ainolle puolison 60-vuotislahjaksi sekä Akseli
Gallen-Kallelan hautajaisiin sävelletty urkuteos Surusoitto.
Sen askeettinen tunnelma ja yllättävän modernilta vaikuttava ilmaisu
enteili vielä yhtä tyylinmuutosta.
Myös
kahdeksas sinfonia eteni vuonna 1931. Sibelius sävelsi sitä toukokuussa
Berliinissä hyvässä työvireessä. "Sinfonia etenee suurin askelin",
hän kirjoitti. Työvire katkesi sairauteen, jonka lääkärit diagnosoivat
"keuhkopleruutiksi". Professori Zuelzer ruiskutti koemielessä
Eutoton-lääkettä Sibeliukseen, joka joutui lähelle kuoleman portteja.
Kun lääkekoe keskeytettiin, säveltäjä parani, mutta sävellysvire
oli lopahtanut.
Kesäkuun
puolivälissä Sibelius palasi kotiin viimeiseltä ulkomaanmatkaltaan.
Kahdeksas sinfonia oli yhä kesken, mutta elokuussa säveltäjä kirjoitti
Serge Koussevitzkylle uskovansa, että teos valmistuisi kevääseen
1932 mennessä. Loppuvuodesta teos tuntuikin etenevän hyvin. "Kirjoitan
kahdeksatta sinfoniaani ja olen täynnä nuoruutta. Miten selittää
tämä?" Sibelius ihasteli 18 joulukuuta. Tammikuussa 1932 Sibelius
lähetti kuitenkin Koussevitzkylle huonot uutiset: "Ei sinfoniaa
tällä kaudella.”

Serge Koussevitzky (1874-1951).
Säveltäjän
ja kapellimestarin kirjeenvaihto jatkui kiintoisana. Kesällä 1932
sinfonian täytyi olla todella lähellä valmistumista, sillä Sibelius
kirjoitti kesäkuun alussa Koussevitzkylle toivovansa, että tämä
voisi johtaa teoksen lokakuun lopulla! Heinäkuussa hän ilmoitti
kapellimestarille, että teoksen valmistuminen lokakuuksi ei ole
varmaa, "sillä töihini on tullut kaikenlaisia keskeytyksiä".
Samana
kesänä Helsingin kaupunginorkesterissa tapahtui vahdinvaihdos.
Robert Kajanus oli jättänyt tehtävänsä 28. toukokuuta johdettuaan
orkesterin 50-vuotisjuhlakonsertin. Seuraajaksi valittiin Kajanuksen
verivihollinen, 60-vuotias Georg Schnéevoigt.
Katkera
Kajanus jätti orkesterinsa viime hetkellä: muutamaa kuukautta
myöhemmin jalkavaiva aiheutti jo hirmuisia tuskia ja käytännössä
esti häntä liikkumasta. Lähes viimeisillä voimillaan hän kävi
kesäkuussa Lontoossa levyttämässä London Symphony Orchestran kanssa
Tapiolan, viidennen sinfonian, Pohjolan tyttären,
Belsazarin pidot-orkesterisarjan ja kolmannen sinfonian.
Kajanus oli tehnyt maailmanhistorian ensimmäiset levytykset Sibeliuksen
sinfonioista vain pari vuotta aikaisemmin, toukokuussa 1930. Silloin
oli purkitettu ensimmäinen ja toinen sinfonia sekä Karelia-sarja.
Levytykset
saivat luonnollisesti osakseen suurta huomiota, ja Sibeliuskin
oli niihin kohtalaisen tyytyväinen. "Puhuessani näistä levyistä
täytyy minun mainita että K. (kuten myöskin Toscanini) johtaessaan
niitä on eniten noudattanut minun määräämiäni tempoja", Sibelius
ilmoitti myöhemmin.
Hänellä
ei ollut mitään Schnéevoigtiakaan vastaan. Schnéevoigt soitti
hänelle hieman ennen lehdistötilaisuutta syyskauden 1932 alussa,
ja Sibelius lupasi kapellimestarille kahdeksannen sinfonian ensiesityksen
Suomessa jo kevätkaudelle 1933. Hän muistutti samalla, että kantaesitys
oli luvattu Koussevitzkylle Bostoniin ja Euroopan ensiesitys Basil
Cameronille ja The Royal Philharmonic Societylle Lontooseen.
Teos
lienee ollut lähes valmis myös lokakuussa, jolloin Sibelius kirjoitti
Koussevitzkylle, että hän yrittäisi lähettää ainakin käsinkirjoitetun
partituurin joulukuuhun mennessä tai painetun materiaalin muutamaa
kuukautta myöhemmin.
Koussevitzky
johti Tapiolan loistavalla menestyksellä marraskuussa 1932
Bostonissa ja aloitti kaikki Sibeliuksen sinfoniat käsittävän
konserttisarjansa. Hän toivoi voivansa kruunata sarjan keväällä
1933 kahdeksannen sinfonian kantaesityksellä. Joulukuussa 67 vuotta
täyttävä säveltäjä siemaili konjakkia Schnéevoigtin kanssa ja
kertoili sinfoniastaan. ”Du vet inte hur genial det är” (et tiedä
miten nerokas se on), Sibelius kehaisi.
17.
tammikuuta 1933 Sibelius kuitenkin yllätti Koussevitzkyn ikävästi:
"Valitan mahdotonta tällä kaudella.”
Takaraja
toisensa jälkeen oli pettänyt. Sinfonia, jonka oli pitänyt valmistua
syksyllä olikin nyt niin kesken, että säveltäjä ei uskonut sen
valmistuvan edes toukokuuksi! Oliko sävellyssuunnitelma täysin
muuttunut? Oliko Sibelius hylännyt laajoja osia sinfoniasta?
Sibelius
ei lannistunut. Päiväkirjamerkintä 4. toukokuuta kertoo sävellystyön
sujuneen. "On kuin olisin tullut kotiin. Taiteessani. Työskentelen
I osan parissa, ts. taon sitä. Otan kaiken toisella tavoin, syvemmin.
Mustalainen luonani. Romanttista.” Ainakin sinfonian ensimmäinen
osa oli siis kokemassa muodonmuutosta.
Kesällä
1933 Sibelius oli edelleen luottavainen. Hän kertoi lehtimies
Bob Davisille, että kahdeksas sinfonia läheni valmistumistaan.
”Se tulee olemaan tunnustus koko olemassaolostani - kuudestakymmenestäkahdeksasta
vuodesta. Se jää varmaankin viimeisekseni. Kahdeksan sinfoniaa
ja sata laulua. Se saa riittää”, Sibelius arveli.
Eräs
kuitti vahvistaa, että kahdeksas sinfonia oli kesällä jo puhtaaksikirjoitusvaiheessa.
Syyskuun alussa Sibeliuksen puhtaaksikirjoittaja Paul Voigt nimittäin
lähetti 23 partituurisivua kahdeksannesta sinfoniasta Sibeliukselle,
joka ilmaisi tyytyväisyytensä ja kirjoitti: "Loppuun fermaatti.
Largo jatkuu suoraan. Koko teoksesta tulee noin kahdeksan kertaa
tämä."
Sibelius
jatkoi taistelua kahdeksannen sinfonian viimeistelemisessä, mutta
tähän vuoteen loppuivat julkisuuteen annetut rohkaisevat lausunnot
sinfonian pikaisesta valmistumisesta.