Jannen pääsoitin vaihtui pianosta
viuluksi 1880-luvun vaihteessa. Hänen absoluuttinen sävelkorvansa
oli tottunut kodin alavireiseen taffelipianoon. Kun kotiin hankittiin
normaalivireinen piano, Sibelius muisteli vieraantuneensa ja siirtyneensä
”viulun kannalle”.
Syksyllä 1881, lähes 16-vuotiaana, Janne pääsi vihdoin oikeille
musiikkitunneille sotilaskapellimestari Gustaf Levanderin oppilaaksi.
Vaikutus koulunkäyntiin oli dramaattinen jo ennen oppituntien
alkua: Janne oli saanut turkulaiselta Pehr-sedältä käyttökelpoisen
viulun kesällä 1881, ja unohti lukea latinan kirjoituksen ehtoihin.
Viides luokka jouduttiin tuplaamaan.

Sibeliuksen päästötodistus Hämeenlinnan
Normaalilyseosta
Viulunsoitossa edistys oli kuitenkin
nopeaa. Sisarukset muodostivat trion, jossa Janne soitti viulua,
Linda pianoa ja pikkuveli Christian selloa.

Sisarustrio Janne, Linda ja Christian Sibelius Loviisan kylpyläkasinolla.
Joulukuussa 1881 Janne oli liittynyt
myös koulun orkesteriin kakkosviulun soittajaksi. Pian hän soitti
myös paikallisten harrastajien kvartetissa. Ohjelmistossa oli
esimerkiksi Haydnin kvartettoja sekä Schubertin ja Mendelssohnin
sävellyksiä.
Monissa Sibelius-elämäkerroissa
mainitaan, että Janne olisi tehnyt ensimmäisen sävellyksensä Vattendroppar
(Vesipisaroita) noin vuosina 1875-1876. Kyseessä on wieniläisklassiseen
tyyliin kirjoitettu miniatyyri sellolle ja viululle. Nykyisin
useimmat tutkijat arvelevat, että sävellysvuosi olisi pikemminkin
1880-luvun alussa, ja kyseessä voisi olla pieni pizzicatoharjoitelma
Jannelle ja sellonsoittoa aloitelleelle Christian-veljelle.
Keväällä 1883 Sibelius kirjoitti
alkaneensa lukea harmoniaoppia. "Olen soittanut pääasiassa pianoa
oppiakseni lopulta lukemaan nuotteja kuten setä sanoi", hän kirjoitti.
Ensimmäinen maininta omasta sävellyksestä
on kirjeessä Kalalahdelta 25. elokuuta 1883. Sibelius kertoi säveltäneenä
trion ja tekevänsä toista. "Huonojahan ne ovat, mutta sadepäivinä
on hyvä olla jotain tekemistä", hän kirjoitti. Säilynyt trio on
ensimmäinen varmasti päivättävissä oleva Jannen sävellys. Näin
oli alkanut Sibeliuksen ura säveltäjänä.
Sibelius sävelsi varhaisimmat teokset
käyttömusiikkiksi perheelle. Varhaisteoksissa on nähty wieniläisklassismin
ja myöhemmin varsinkin Tšaikovskin ja Griegin vaikutusta.
Helmikuussa 1884 Janne sai käsiinsä
Johann Christian Loben teoksen Lehrbuch der musikalischen Composition,
jota hän kutsui kirjeessä Pehr-sedälle nimellä Compositionslehre.
Jos Sibelius kahlasi teoksen läpi, hän sai ikäisekseen poikkeukselliset
tiedot musiikin teoriasta. Sibelius sävelsi Loben oppien mukaan
pian pianokvartettoa ja pianotrioa.
Sävellys vei niin paljon aikaa,
että koulumenestys oli vaakalaudalla. Janne sai itseään kiinnostavista
aineista hyviä numeroita, mutta jätti muun opiskelun vähemmälle.
Suvun pahoista aavistuksista huolimatta Janne pystyi kirjoittamaan
ylioppilaaksi keväällä 1885, vaikka matematiikan koepaperin marginaaleihin
ilmestyi numeroiden sijasta melkoisesti nuotteja. Säilynyt ylioppilasaine
todistaa, että Jannen koulusuomi oli varsin hyvää ja että Kustaa
III:n aika Ruotsin johdossa kiinnosti häntä erityisesti.
Sibelius pohti apteekkarin tai
konttoristin uraa kirjeissään, mutta enonsa Axel Borgin kehotuksesta
hän ilmoittautui yliopistoon, lainopilliseen tiedekuntaan. Suku
ei halunnut estää Jannen musiikkiharrastustakaan, joten tuore
ylioppilas sai kirjautua myös musiikkiopistoon ylimääräisenä oppilaana.